Ryhmäkeskustelu


Tavoitteet: Keskustelu- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen; erityisesti toisen kuunteleminen ja keskustelun ylläpitämisen taito. Harjoitus auttaa sellaisia lapsia ja nuoria, joilla on vaikeuksia keskittyä kuuntelemaan ja sellaisia, joilla on vaikeuksia keskustelun avaamisessa ja ylläpitämisessä.

Ryhmän koko: 5 - 25, yli 7 – v.


”Harjoitus voidaan toteuttaa säännöllisin väliajoin luokassa tai missä tahansa ryhmässä. Ryhmä asettuu tuolipiiriin ja ohjaaja antaa keskustelun aiheen, esimerkiksi: mitä tein viime kesänä, mistä harrastuksesta pidän, mikä minua jännittää eniten, mikä on perheessäni hassuinta, kamalinta, mistä unelmoin jne. Aluksi valitaan jokin turvallinen aihe, myöhemmin voidaan ottaa vaativampia keskustelun aiheita. Joku ryhmän jäsen aloittaa kertomalla yhdellä lauseella, mitä tein viime kesänä. Tämän jälkeen muut saavat kysellä häneltä aiheesta lisää. Näin edetään kunnes kaikki ovat saaneet vuorollaan kertoa oman tarinansa muiden esittäessä kysymyksiä. Ohjaajan tehtävänä on seurata lähinnä sivusta keskustelua ja puuttua tilanteeseen ainoastaan tarvittaessa.”

Lähde: http://www.valtikka.fi/ohjaajille/menetelmapankki/menetelmia-ja-harjoitteita/ryhmakeskustelu